sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Uusi vuosi

Minun uusi vuosi sujui rauhallisissa merkeissä perheen kanssa syödessä ja katsellessa ilotulituksia. Vuoden viimeiseen päivään kuului perinteisesti uuden vuoden sauna sekä ylenpalttinen herkuttelu. Vaikka vuoden viimeisenä päivänä tuli sanottua, että ei tee enää mieli syödä kuukauteen mitään herkkuja, niin kyllä jo vuoden ensimmäisenä viikonloppuna olisi tehnyt mieli. Vielä kuitenkin 24 päivää herkkulakkoa jäljellä! 

Hepat selvisivät ilotulituksista hyvin, mitä nyt Antti hieman stressaantui. Kävimme katsomassa yöllä noin puoli yhden aikaan heppoja. Ella kerjäsi vain ruokaa, Papsu pällisteli normaaliin tapaan karsinan oven yli käytävälle, mutta Antti oli hieman panikoivan oloinen, eikä ollut syönyt kunnolla heiniäkään. Ensi uutena vuotena laitetaan luultavasti pumpulit korviin tai ainakin radio soimaan.


Vuoden viimeisiksi liikutuksiksi jäivät Antin kanssa maastoilu, Ellan juoksutus pellolla sekä Papsun kanssa käyntityöskentely kentällä. Kenttä on ollut tosi huonossa kunnossa, eikä siellä ole paljon muuta tehty kuin kävelty. 

Meidän piti joululomani aikana käydä pariinkin otteeseen maneesilla, mutta ei kuitenkaan keritty, sillä tämä loma meni ihan hetkessä ohitse. Toivon, että kenttä tulisi ratsastuskuntoon tai sitten lähdettäisiin käymään maneesilla, kunhan vain tästä arkeen palaamisesta toivutaan ja saadaan aikataulut sopimaan.


Tämän vuoden puolella olen jo kerennyt ratsastamaan ja liikuttamaan hevosia, pesemään varusteita ihan urakalla, kaatumaan muutaman otteeseen liukkaan keli takia, käymään jääkiekko-ottelussa sekä shoppailemassa. 

Huomenna alkaa viiden viikon lukiojakso, jonka mainitseminenkin nostaa stressitasoja. Ruotsia, äidinkieltä, terveystietoa, matematiikkaa sekä kahta englannin kurssia luvassa 25 päivää. Lukiojakson lisäksi pitäisi noin kolmen viikon tauon jälkeen raahata itseni salille. Lenkille pitäisi myös päästä, mutta ensiksi pitäisi ostaa nastat, että tuolla pysyisi pystyssä...ehkä ilman nastoja saadaan jännityksen lisäksi myös tasapainoharjoittelua elämään? 

lauantai 30. joulukuuta 2017

Kiitos vuosi 2017

Tämä vuosi on ollut erittäin ikimuistoinen sekä surullisista että iloisista asioista. Ensimmäisenä mieleen tulee Gikan lähteminen taivaslaitumille, mutta toisaalta taas uuden hevosen saapuminen. Haluan ensi vuonna jatkaa kehittymistäni ratsastuksessa, sekä saada Antista itselleni sellainen hevonen, jolla voin hyvillä mielin startata kilparadoilla.

 
Muita mieleenpainuvia hetkiä ovat tänä vuonna olleet Anu Tapion valmennus Gikan kanssa, HPK:n Playoff -ottelut, bloggaajapassin saaminen Horse Fairiin, Papsun kanssa kilpaileminen, kesätyöt mansikkamaalla, Wanaja Festival, lomamatka Kokkolaan sekä lomareissu Kuopioon.


Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet kanssani kokemassa ja jotka ovat auttaneet ja tukeneet minua myös vaikeampina hetkinä. 

Mitään ihmeellistä en halua luvata, sillä en halua pettyä, jos en pystykään moista suorittamaan. Tammikuun ajan pidän perinteiseen tapaan herkkulakon, ja olisihan se mahtavaa, jos sitä pystyisin pidempäänkin jatkamaan. 

Innolla odotan, mitä uusi vuosi tuo tullessaan! 

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulukuun kuulumiset

Ihanaa keskiviikko -päivää kaikille! Joulukuu on ollut blogin suhteen todella hiljainen kuukausi, mutta oikeastaan mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Alkukuusta Antilla oli hieman lomaa, sillä se rokotettiin toistamiseen. Seuraava viikko meni omalta osalta sairastellessa ja loppukuuhan on ollut kaiken maailman jouluhössöttämistä ja siivoamista. 


Tänä vuonna on yllättäen ollut todella hieno sää, lunta paljon, ja jopa joulukuvatkin onnistuivat. Vai onnistuivatko? Antilla meni noin kaksi minuuttia, ja kaikki hienosti laitetut koristeet olivat riisuttu pois. Papsulla sama kesti noin puoli minuuttia. Ellalla pysyi kaikki yllään, mutta ponin täytyi ilmeillä ja näyttää, ettei tämmöiset kuvaukset kiinnosta pätkääkään. Totta kai, myös kuvaaja oli paljon mielenkiintoisempi kuin paikalla pysyminen. 

Itsellä hermoromahdus oli hyvin lähellä, mutta onneksi niistä sadoista kuvista edes yksi onnistui. Rehellisesti sanottuna tuli kyllä niin ikävä Gikaa (tässäkin asiassa). Siitä oli niin helppo aina ottaa kuvia, sillä se seisoi, vaikka puolipäivää samassa kohtaa.


Joulu sujui rentouttavasti sukulaisten kanssa jouluruokaa syödessä. Jouluruokaa tuli kyllä taas vuoden edestä syötyä, että näin joulunpyhien jälkeen voin syödä lähes melkein mitä vaan muuta. Isäni ehdotteli jo, että lähettäisiin käymään pizzalla. 

Jouluaattomme ohjelma hieman poikkesi aikaisemmista vuosista, sillä olimme tänä vuonna päiväkirkon sijaista yökirkossa. Muuten päivä meni joulukuusta koristellessa, Joulupukin kuumalinjaa sekä leffoja katsellessa, syödessä ja saunomassa. 


Hevoset saivat myös pitää kahden päivän joululomansa, mutta eilen kävin jo niitä kaikkia liikuttamassa. Antti oli alkuun todella huono, eikä toiminut yhtään. Sen kanssa sitten tein kaikenlaisia voltteja, ympyröitä ja kolmikaarista kiemurauraa ja yhtäkkiä se alkoikin toimimaan ja teki kaiken juuri, miten halusin. Pystyin ottamaan myös laukkaa kentän ollessa pitkästä aikaa hyvässä kunnossa.

Papsulla on ollut liukkaan kelin takia vähän liikaakin vapaata, mutta nyt sitä pystyin liikuttamaan, sillä äiti otti takajaloista kengät kokonaan pois. Kävin sen kanssa ilman satulaa kävelemässä kentällä ja tein voltteja ja kiemurauria ja taivuttelin sitä. Ellan kanssa kävin vain kävelemässä. 

Toivottavasti teillä on ollut mukava ja rentouttava joulu. Palaillaan vielä tämän vuoden puolella!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Opiskelu muun elämän tiellä?

Kuten varmasti monelle ratsastavalle opiskelijalle, myös minulle on tullut aika, jolloin kaikkeen ei voi keskittyä sataprosenttisesti. Hevosten liikuttamisen ja kirjavuorten seasta pitäisi löytyä vielä aikaa blogille, ystäville, perheelle ja muille harrastuksille.

Tämän kuukauden aikana olen jättänyt blogin sekä instagramin päivittämisen lähes kokonaan, joka toisaalta harmittaa itseäni, sillä tykkään todella paljon kirjoittaa sekä julkaista kuulumisia ja kuvia, enkä ole nyt kerennyt sitä tekemään. Olen tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen ja helpottunut, että noin kuukauden ajan takaraivossa painanut "kirjoita postaus" -käsky on tällä hetkellä toteutuksessa.


Itseäni ärsyttää todella paljon, kun minulla ei kerta kaikkiaan riitä aika kaikkeen, mitä haluaisin tehdä ja mihin haluaisin antaa kaiken itsestäni. Olen yrittänyt laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, mutta se on todella vaikeaa. Haluan olla aktiivinen blogissa, haluan viettää aikaa ystävien ja perheen kanssa, haluan käydä jääkiekko-otteluissa ja haluan oppia ratsastamaan ja kehittyä ratsastuksessa, mutta samalla pitäisi keskittyä koulussa tulevaisuuden tekemiseen. 

Vanhemmat ihmiset sanoisivat varmasti, että koulu pitää olla ykkösprioriteetti, mutta ei kukaan jaksa olla nenä kirjassakaan 24/7 tai en minä ainakaan. Mielestäni on todella outoa, että jo lapsia kehotetaan käymään koulua, saamaan hyviä numeroita, luomaan sosiaalisia suhteita ja harrastamaan monipuolista liikuntaa. Missä välissä? Tämän kaiken jälkeen vielä mietitään, miksi aamusta väsyttää eikä opiskeleminen oikein maistu. 

Itselläni on tiedossa huomenna opiskelemista 8:15-15:45  Seitsemän  oppitunnin jälkeen kolmen hevosen liikutus, kotitehtävien tekemistä ja nukkumaankin pitäisi vielä keretä ajoissa ja seuraavana aamuna nousta reippaana uuteen päivään. Ei yksi päivä viikossa niinkään tunnu missään, mutta mites sitten, kun rankkoja päiviä onkin viisi peräkkäin. Viikonloput menevät univelkojen maksamiseen ja taas maanantaiaamuna pitäisi olla skarppina uuteen viikkoon.


Nyt joku varmasti miettii, että miksi ihmeessä liikutat niitä hevosia, jos valitat ajan puutteesta. Yhtenä vaihtoehtona on ollutkin hevosharrastuksen lopettaminen / tauon pitäminen ja pelkkään koulunkäyntiin keskittyminen. Tämä ei kuitenkaan ole ollut kovin tosissaan otettava vaihtoehto, sillä ratsastus on omalla kohdalla niin tärkeä harrastus enkä usko, että sen lopettaminen toisi minulle lukuhaluja. Ratsastus on lenkkeilyn kanssa myös hyvä vastapaino koulun käynnille, sekä aivojen levon että niskahartiaseudun jumien kannalta.

Vaikka en päivässä pysty kaikkea toteuttamaan niin pyrin viikkoon sisällyttämään kaiken, mitä vain täytyy. Vähän päivässä ja paljon viikossa. Omalla kohdalla asioiden aikatauluttaminen ja pitkän tähtäimen suunnittelu on auttanut saamaan kaikki asiat hoidettua, vaikka välillä varsinkin kokeisiin lukeminen tuppaa jäämään viimeiseen iltaan ennen koetta. 

Pidän koulun käyntiä kuitenkin tärkeänä ja haluan menestyä myös siellä, mutta mieluummin teen keskivertosuorituksen, kun poltan itseni loppuun saamalla parhaimman tuloksen. 

tiistai 24. lokakuuta 2017

Uuteen hevoseen tutustumista

Kuukauden ajan ollaan päästy tutustumaan Anttiin, ja Antti meihin sekä tallin muihin asukkaisiin. Ellaa se ei vielä niinkään tunne, mutta Papsun kanssa tuntuu synkkaavan hyvin. Nehän muutenkin käyttäytyvät kuin kaksoset. 

Kerran ollaan laitettu pojat kentälle tutustumaan toisiinsa, eikä kumpikaan oikein ollut millänsäkään. Täytyisi vielä laittaa uudemman kerran, kunhan vain joku kerkeisi niiden perään katsomaan. Toivottavasti kuitenkin pian pääsevät samaan tarhaan, eikä kaikkien tarvitsisi omissa aitauksissaan ihmetellä. 


Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin eikä ole ollut ongelmia. Antti ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän maiskutusta, kun esimerkiksi pyydän sitä nostamaan päätään, jotta saisin harjattua kaulankin. Alkuun pidin hevosta harjatessa kiinni, mutta nyt se on ollut karsinassa irti, sillä heppa seisoo kiltisti paikoillaan ja mikäs sen parempaa, kun joku harjaa ja itse saa syödä. 

Satuloidessa ei ole mitään ongelmaa, mutta kun suitset tuo karsinaan, hevonen perääntyy karsinan perällä. Oon nyt muutaman kerran odottanut makupalan kanssa ovella ja saanut suitset hyvin päähän. Eilen tai toissapäivänä ei ollut minkäänlaista vastustelua vaan heppa odotti ovella suitsien laittoa.


Ratsastuksiin oon ollut pääsääntöisesti tyytyväinen, vaikkei Antti tunnukaan (vielä) semmoiselta, miltä haluaisin sen tuntuvan. Oon mennyt aika paljon kentällä, mutta yksi päivä kävin laukkailemassa metsässä, sillä Antille on kerääntynyt virtaa, vaikka sitä lähes joka päivä liikutankin. Järkytyin vähän, kun en meinannut saada heppaa raviin, vaan se meni omia menojaan, kunnes päätti siirtyä itse raviin. Toisella laukkapätkällä meno oli jo rauhallisempaa.

Kentällä oon mennyt paljon ympyrällä, jotta oon saanut hevosen asettumaan ja taipumaan. Oon tehnyt myös paljon kiemurauria, voltteja ja väistöjä. Ajoittain tulee vastustelemista, mutta yleisesti Antti on rentoutunut ja tullut kuulevaisemmaksi tässä kuukauden aikana.

Kaippa sitä kohta kehtaisi johonkin valmennukseen mennä, kunhan vain tietäisi mihin ja kenen. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Papsun uusi karsinanaapuri


Sain vihdoin kolme vuotta sitten toivomani suokkiruunan, vaikka puoliveritamma olisi käynyt vallan mainiosti. Muuten hevonen vastaa ihan aikaisemmin toivomaani hevosta, mutta sillä on läsi ja vaaleanpunainen turpa. Nykyään toivonkin, että hevosella olisi sukkajalat, päässä merkkejä eikä vaaleanpunainen turpakaan niin kamala ole.

Vietimme huimat neljä päivää kahden hevosen voimin, ja silloinkin ilmaantui jo ongelmia. Papsu ei kestä olla hetkeäkään yksin, vaan huutaa, juoksentelee ja karsinassa pyörii hysteerisenä. Ärsyttäviä nämä läheisriippuvaiset hevoset. Ella ei onneksi niin välitä onko se yksin vai porukassa.

Ella kuitenkin hieman sekosi kaverinsa pois lähdöstä, sillä yhtenä päivänä, kun oltiin iskän kanssa hakemassa Ellaa ja Papsua sisälle, katsoin, että kaikki ei nyt ole ihan niin kuin pitäisi. Ella oli karannut ja söi tyytyväisenä tarhansa ulkopuolella. Seuraavana päivänä se oli karannut neljä kertaa, jopa silloin kun oli ollut sähköt päällä. Poni, joka ei ole 11 vuoteen karannut ikinä, karkasi kahden päivän aikana viisi kertaa. Antin tulon jälkeen tilanne onneksi rauhoittui, eikä Ella ole karannut.



Blogini uudeksi päätähdeksi saapui kaksi viikkoa sitten 2005 syntynyt suomenhevosruuna, Tuiskulan Eka. "Tuisku/Antti/Ana" on meillä ylläpidossa kahden vuoden ajan, jos kaikki vaan menee niin kuin Strömsössä.

Antti on luonteeltaan rauhallinen ja kiltti, mutta touhotus -ominaisuus tulee aina silloin tällöin esiin. Luulin, ettei toista Papsua ole olemassa, mutta kappas vaan, on. Kahden viikon aikana on tullut hyvin tutuksi lempinimet Puuha-Papsu ja Touhu-Tuisku.

Muuten Antin kanssa on sujunut tosi kivasti, enkä ole kuin kerran hermoni menettänyt, kun hevonen ei kuunnellut ratsastaessa mua ollenkaan ja meni ihan omiaan. Seuraavana päivänä hevonen oli tosi kuulevainen ja jaksoi työstää kärsivällisesti niin kauan kun halusin.


Olen ollut positiivisesti yllättynyt Antista ja luulen, että saan siitä kivan kilparatsun tehtyä ensi kesäksi. Tarvitaan vaan paljon ratsastuskertoja ja kärsivällisyyttä molemmilta. Lisäksi itselle pitäisi saada semmoinen tunne, että kehtaisin mennä muualle. Valmennuksiin olisi kiva mennä, mutta ensimmäiseksi täytyy kotona laittaa äidin avustuksella perusasiat kuntoon. :D

torstai 5. lokakuuta 2017

Lepää rauhassa G

Kaksi viikkoa sitten tiistaina istuin itkien Gikan karsinassa ja katsoin hevosta tajuten, että se on viimeinen kerta kun näen sen.

Odotin tavallaan koko alkukuun lopetuspäivää, sillä halusin että kaikki olisi nopeasti ohi eikä tarvitsisi elää ahdistuksessa ja ajatusten vallassa. Toisaalta toivoin, ettei päivää tulisi koskaan, Gika parantuisi ja voisimme elää niin kuin aikaisemminkin. 

Tosiasia oli kuitenkin se, että hevonen kärsi. Gikalla on aina ollut jalkavaivoja, joiden takia en ole aina pystynyt ratsastamaan sillä. Välillä oli huonompia jaksoja, välillä parempia. Jalkoihin auttoi sopiva liikunta, lepopäivät, magneettisuojien käyttö sekä msm. 

Gikahan oli koko alkuvuoden tosi hyvä ja pääsimme sen kanssa valmennukseenkin. Kirjoitin valmennuksesta tammikuussa postauksen, jossa kirjoitin: "Itseä vähän jännitti eniten ehkä hevosen puolesta, miten se liikkuisi ja pystytäänkö yleensä edes molempina päivinä osallistumaan". Suomennettuna tämä lause tarkoitti sitä, että alkaisiko hevonen ontumaan kesken valmennuksen. Valmennus oli kuitenkin yksi meidän parhaista ellei parhain kokemus ja niin onnellisena odotin, että pääsisin kilpailemaan. 

Gikan omistaja ei kuitenkaan antanut meille lupaa kilpailla, eikä oltaisi pystytty edes kilpailemaan kuin parit kisat, sillä jalkavaivat pahenivat jo kesän alussa. Koko kesä oli oikeastaan pelkkää käyntityöskentelyä ja lomailua ja ihmettelemistä kunnes hevosella ei voinut lainkaan ratsastaa.

Kävi tosi paljon sääliksi kun vapaalla oleminen meni hevosen päähän ja Gika olikin tosi vireä viimeisinä päivinään. Muun muassa hyppi karsinassaan pystyyn... Koitin tuolloin vielä liikuttaa sitä, muttei siitä tullut kuitenkaan mitään. 

Lopun kaiken oon ihan hyvillä mietteillä. Uskon, että tein oikean ratkaisun, sillä nyt Gikaan ei enää satu ja se saa laukkailla taivaslaitumilla. Rakastin ja rakastan sitä hevosta niin paljon ja oon niin kiitollinen siitä, että sain sen kanssa olla reilun kolmen vuoden ajan. 

♥ Gotika 6.4.1998-20.9.2017 ♥