tiistai 24. lokakuuta 2017

Uuteen hevoseen tutustumista

Kuukauden ajan ollaan päästy tutustumaan Anttiin, ja Antti meihin sekä tallin muihin asukkaisiin. Ellaa se ei vielä niinkään tunne, mutta Papsun kanssa tuntuu synkkaavan hyvin. Nehän muutenkin käyttäytyvät kuin kaksoset. 

Kerran ollaan laitettu pojat kentälle tutustumaan toisiinsa, eikä kumpikaan oikein ollut millänsäkään. Täytyisi vielä laittaa uudemman kerran, kunhan vain joku kerkeisi niiden perään katsomaan. Toivottavasti kuitenkin pian pääsevät samaan tarhaan, eikä kaikkien tarvitsisi omissa aitauksissaan ihmetellä. 


Kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin eikä ole ollut ongelmia. Antti ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän maiskutusta, kun esimerkiksi pyydän sitä nostamaan päätään, jotta saisin harjattua kaulankin. Alkuun pidin hevosta harjatessa kiinni, mutta nyt se on ollut karsinassa irti, sillä heppa seisoo kiltisti paikoillaan ja mikäs sen parempaa, kun joku harjaa ja itse saa syödä. 

Satuloidessa ei ole mitään ongelmaa, mutta kun suitset tuo karsinaan, hevonen perääntyy karsinan perällä. Oon nyt muutaman kerran odottanut makupalan kanssa ovella ja saanut suitset hyvin päähän. Eilen tai toissapäivänä ei ollut minkäänlaista vastustelua vaan heppa odotti ovella suitsien laittoa.


Ratsastuksiin oon ollut pääsääntöisesti tyytyväinen, vaikkei Antti tunnukaan (vielä) semmoiselta, miltä haluaisin sen tuntuvan. Oon mennyt aika paljon kentällä, mutta yksi päivä kävin laukkailemassa metsässä, sillä Antille on kerääntynyt virtaa, vaikka sitä lähes joka päivä liikutankin. Järkytyin vähän, kun en meinannut saada heppaa raviin, vaan se meni omia menojaan, kunnes päätti siirtyä itse raviin. Toisella laukkapätkällä meno oli jo rauhallisempaa.

Kentällä oon mennyt paljon ympyrällä, jotta oon saanut hevosen asettumaan ja taipumaan. Oon tehnyt myös paljon kiemurauria, voltteja ja väistöjä. Ajoittain tulee vastustelemista, mutta yleisesti Antti on rentoutunut ja tullut kuulevaisemmaksi tässä kuukauden aikana.

Kaippa sitä kohta kehtaisi johonkin valmennukseen mennä, kunhan vain tietäisi mihin ja kenen. 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Papsun uusi karsinanaapuri


Sain vihdoin kolme vuotta sitten toivomani suokkiruunan, vaikka puoliveritamma olisi käynyt vallan mainiosti. Muuten hevonen vastaa ihan aikaisemmin toivomaani hevosta, mutta sillä on läsi ja vaaleanpunainen turpa. Nykyään toivonkin, että hevosella olisi sukkajalat, päässä merkkejä eikä vaaleanpunainen turpakaan niin kamala ole.

Vietimme huimat neljä päivää kahden hevosen voimin, ja silloinkin ilmaantui jo ongelmia. Papsu ei kestä olla hetkeäkään yksin, vaan huutaa, juoksentelee ja karsinassa pyörii hysteerisenä. Ärsyttäviä nämä läheisriippuvaiset hevoset. Ella ei onneksi niin välitä onko se yksin vai porukassa.

Ella kuitenkin hieman sekosi kaverinsa pois lähdöstä, sillä yhtenä päivänä, kun oltiin iskän kanssa hakemassa Ellaa ja Papsua sisälle, katsoin, että kaikki ei nyt ole ihan niin kuin pitäisi. Ella oli karannut ja söi tyytyväisenä tarhansa ulkopuolella. Seuraavana päivänä se oli karannut neljä kertaa, jopa silloin kun oli ollut sähköt päällä. Poni, joka ei ole 11 vuoteen karannut ikinä, karkasi kahden päivän aikana viisi kertaa. Antin tulon jälkeen tilanne onneksi rauhoittui, eikä Ella ole karannut.



Blogini uudeksi päätähdeksi saapui kaksi viikkoa sitten 2005 syntynyt suomenhevosruuna, Tuiskulan Eka. "Tuisku/Antti/Ana" on meillä ylläpidossa kahden vuoden ajan, jos kaikki vaan menee niin kuin Strömsössä.

Antti on luonteeltaan rauhallinen ja kiltti, mutta touhotus -ominaisuus tulee aina silloin tällöin esiin. Luulin, ettei toista Papsua ole olemassa, mutta kappas vaan, on. Kahden viikon aikana on tullut hyvin tutuksi lempinimet Puuha-Papsu ja Touhu-Tuisku.

Muuten Antin kanssa on sujunut tosi kivasti, enkä ole kuin kerran hermoni menettänyt, kun hevonen ei kuunnellut ratsastaessa mua ollenkaan ja meni ihan omiaan. Seuraavana päivänä hevonen oli tosi kuulevainen ja jaksoi työstää kärsivällisesti niin kauan kun halusin.


Olen ollut positiivisesti yllättynyt Antista ja luulen, että saan siitä kivan kilparatsun tehtyä ensi kesäksi. Tarvitaan vaan paljon ratsastuskertoja ja kärsivällisyyttä molemmilta. Lisäksi itselle pitäisi saada semmoinen tunne, että kehtaisin mennä muualle. Valmennuksiin olisi kiva mennä, mutta ensimmäiseksi täytyy kotona laittaa äidin avustuksella perusasiat kuntoon. :D

torstai 5. lokakuuta 2017

Lepää rauhassa G

Kaksi viikkoa sitten tiistaina istuin itkien Gikan karsinassa ja katsoin hevosta tajuten, että se on viimeinen kerta kun näen sen.

Odotin tavallaan koko alkukuun lopetuspäivää, sillä halusin että kaikki olisi nopeasti ohi eikä tarvitsisi elää ahdistuksessa ja ajatusten vallassa. Toisaalta toivoin, ettei päivää tulisi koskaan, Gika parantuisi ja voisimme elää niin kuin aikaisemminkin. 

Tosiasia oli kuitenkin se, että hevonen kärsi. Gikalla on aina ollut jalkavaivoja, joiden takia en ole aina pystynyt ratsastamaan sillä. Välillä oli huonompia jaksoja, välillä parempia. Jalkoihin auttoi sopiva liikunta, lepopäivät, magneettisuojien käyttö sekä msm. 

Gikahan oli koko alkuvuoden tosi hyvä ja pääsimme sen kanssa valmennukseenkin. Kirjoitin valmennuksesta tammikuussa postauksen, jossa kirjoitin: "Itseä vähän jännitti eniten ehkä hevosen puolesta, miten se liikkuisi ja pystytäänkö yleensä edes molempina päivinä osallistumaan". Suomennettuna tämä lause tarkoitti sitä, että alkaisiko hevonen ontumaan kesken valmennuksen. Valmennus oli kuitenkin yksi meidän parhaista ellei parhain kokemus ja niin onnellisena odotin, että pääsisin kilpailemaan. 

Gikan omistaja ei kuitenkaan antanut meille lupaa kilpailla, eikä oltaisi pystytty edes kilpailemaan kuin parit kisat, sillä jalkavaivat pahenivat jo kesän alussa. Koko kesä oli oikeastaan pelkkää käyntityöskentelyä ja lomailua ja ihmettelemistä kunnes hevosella ei voinut lainkaan ratsastaa.

Kävi tosi paljon sääliksi kun vapaalla oleminen meni hevosen päähän ja Gika olikin tosi vireä viimeisinä päivinään. Muun muassa hyppi karsinassaan pystyyn... Koitin tuolloin vielä liikuttaa sitä, muttei siitä tullut kuitenkaan mitään. 

Lopun kaiken oon ihan hyvillä mietteillä. Uskon, että tein oikean ratkaisun, sillä nyt Gikaan ei enää satu ja se saa laukkailla taivaslaitumilla. Rakastin ja rakastan sitä hevosta niin paljon ja oon niin kiitollinen siitä, että sain sen kanssa olla reilun kolmen vuoden ajan. 

♥ Gotika 6.4.1998-20.9.2017 ♥

torstai 7. syyskuuta 2017

Kaikenlaisia kuulumisia

Jo neljäs viikko meneillään koulussa Viime viikko oli aikamoinen selviytymisviikko motivaatiopulan ja epätoivon kanssa, mutta perjantain matikan kokeen jälkeen sain huokaista, että mä selvisin tästä. Noh, enpä selvinnyt, sillä en päässyt siitä läpi. Ehkä tämän mun iänikuinen yrittäminen joskus palkitaan; vaikka seitsemännellä uusinnalla, mutta luovuttaa en pitkänmatikan suhteen aio!

Viime viikko tuntui Super raskaalta, muttei tälläkään viikolla kovinkaan paljon ole helpottanut. Huomenna vielä luvassa englannin sanakoe sekä terveystiedon koe ja myöhemmin sitten lisää. Kalenterissa ei tunnu olevan muuta kuin kokeita kokeitten perään, mutta onneksi nekin vähenee päivä päivältä ja kohtahan tämäkin lukiojakso on niin sanotusti pulkassa.


Kokeista poiketen sunnuntain paikalle oli merkattu Suomenratsujen Kuninkaalliset. Koko päivä meni Ypäjällä katsellessa upeita hevosia ja suorituksia. Vaikka itse en niinkään suokki ihminen ole, niin pakko sanoa, että vau! Tykkäsin eniten aamusta olleesta Kelmi Kürista, sillä kürejä on aina hauska seurata! Usein mietin, millaista musiikkia laittaisin omaan küriini ja nytkin tuli taas uusia vaihtoehtoja. Haha, toivottavasti joskus pääsisin semmoisen ohjelman toteuttamaan. 

Katselin Ypäjällä itselleni uutta kypärää, sillä sekin pitäisi sitten ensikaudeksi hommata, kun tulee pakolliseksi se VG1- standardi. En kyllä tykkää yhtään, kun uusin kypäriin on tullut säätö. Vaikka tietysti on hyvä, että kypärästä saa juuri oikean kokoisen ja sitä voi suurentaa esimerkiksi talvella, kun laittaa jonkun pannan / pipon alle, mutta mielestäni se on vaan niin ruma. Kypärän lisäksi myös uudet ratsastushousut on etsinnässä, mutta omaa silmää miellyttäviä en vieläkään löytänyt, sillä en kuitenkaan housuista halua mitään kahta ja puoltasataa maksaa. 

Kävimme kaverin kanssa taas pitkän tauon jälkeen salilla, ja nytkin oli tarkoitus sinne mennä, mutta olo alkoi tuntui kipeältä, niin se jäi välistä. Olen huomisen jälkeen ollut viikon kipeänä ja nyt vain odotan kädet ristissä, ettei tämä enää pahentuisi. Tuntuu aina, että olen kuukauden sängyn pohjalla ja muut ihmiset paranevat kahdessa päivässä. Mitä te ihmiset oikein teette / syötte, kun paranette niiiiin nopeasti!? Itse olen nyt nauttinut pilttiä, gefilus -tuotteita, vettä, särkylääkkeitä, kaakaota, teetä ja kurlannut suolavettä enkä vieläkään ole parantunut. Luin kyllä, että normaali flunssa kestää noin yhdeksän päivää, ja itsellähän vasta kuudes päivä menossa.

 
Olen innostunut viimeaikoina myös liikuttamaan Ellaa enemmän, ja kävin sen kanssa myös lenkkeilemässä yksi päivä! Oli kyllä niin ihanaa ja mieltä virkistävää pitkästä aikaa pukea lenkkivaatteet ja (uudet) lenkkarit ja lähteä hölkkäilemään! Itselläni on aina ollut hieman vaikeuksia saada aikaa ja motivaatiota lenkille lähtemiseen, mutta se tunne, minkä lenkin jälkeen saa, on parasta! Täytyy taas jatkaa tätä lenkkiharrastusta, kun paranen siihen kuntoon.



Hevostouhuista sen verran, että Börje lähti talvimajoitukseensa viime sunnuntaina. Hepat eivät ole ollut moksiskaan, vaikka yksi jäsen laumasta puuttuu. Papsukin uskaltautui tutustua Börjeen kunnolla ja loppukesästä ne olivatkin ihan parhaat kaverit. Toivottavasti ensi kesänäkin saadaan Papsulle kaveri!

tiistai 22. elokuuta 2017

Koulukisat Riihimäki 19.8. - DNS

Kuvat (c) Milla Kurppa
Kävimme lauantaina Papsun kanssa pienellä ajelulla Riihimäen raviradalla, ja totesimme paikan päällä kentän olevan aivan järkyttävä. Kova, epätasainen eikä sille oltu tehty yhtään mitään. Ei edes lanattu. Omasta mielestäni kenttä olisi vähintään pitänyt lanata, mieluiten rouhia tai vaikka äestää ennen kilpaluita. 

Olisin lähtenyt luokassa viidentenä, joten verkassa ei aamusta ollut paljon porukkaa eikä täten kenttää paljoa myllätty. Kuului kauhea kopina ja käynnissäkin tuntui, että kuljen asfalttitiellä, enkä ratsastuskentällä. Vähän aikaa Papsun kanssa verkattiin käynnissä sekä ravissa ja nostinkohan kerran laukan, jonka jälkeen totesin, ettei ole mitään järkeä koko touhussa. Papsu alkoi vielä tietysti menemään hieman epämääräisesti, eikä se tuntunut enää yhtään omalta reippaalta itseltään. Päätettiin sitten lopulta, ettei riskeerata vaan jätetään startti tällä kertaa väliin. 

Kilpailukenttä olisi ollut vielä kovempi ja hirveämpi ja kaiken lisäksi siellä oli irtonaista soraa/kiveä, jota ei oltu levitetty mihinkään vaan annettu olla vaan yhdessä kulmassa. En tiedä sitten oliko juhlakentällä, jossa pidempi rata, niin parempi pohja, mutta verryttelykentälle ja lyhyemmälle radalla täysi nolla.


Ennen kuin alkaa lauantain tapahtumat enemmän vtuttamaan, voin sanoa positiivisena asiana Papsun koppiin menon! Kotona meni ensimmäisellä yrityksellä sisään, eikä ihmetellyt mitään. Riksussa jäi muutaman kerran junnaamaan. Ihmetteli varmaan, miksi lähdetään kotiin, kun ei olla suoritettukaan.

Tein aikaisemmin torstaina pientä koppi harjoitusta, ja ihan ihmettelin, kuinka tuo hevonen aina osaa yllättää. Muutamat ekat kerrat juosten sisään, mutta sitten kun iskä tuli katselemaan, Papsu meni sisään, mutta tuli samantien ulos. Vähän aikaa annoin Papsun ihmetellä ja se rupesi nuuskimaan iskän taskuja, sitten minun. Sanoin, että ei saa herkkuja, jos ei ole kopissa ja hevonen lähti kävelemään koppiin...

Koska tietenkään yksi päivä viikossa Riksussa ei riitä, menimme sunnuntaina katsomaan suomenhevosnäyttelyitä ja myymään nurkkiin kertyneitä varusteita. Heti paikan päälle tullessa katsoin, että jaahas, nyt on sitten kenttä lanattu ja muutama kirosana kävi jo päässä. Kenttä oli kuulemma lanattu, sitten jossain vaiheessa päivää lauantaina ja sunnuntaiksi laitettu hienoksi. Tätähän ei tietenkään voinut tehdä ennen kouluratojen rakentamista...

perjantai 11. elokuuta 2017

Estekisat Riksussa 6.8.

Olimme taas viime viikonloppuna katsomassa estekilpailuja Riihimäellä. Vaikka en itse tästä lajista oikein mitään ymmärrä enkä tajua, miten kaikki voivat muistaa radan, niin on mielenkiintoista nähdä erilaisia suorituksia. Ei tarvitse montaa ratsukkoa nähdä, kun huomaa, että monilla on tosi erilainen tyyli hypätä. 

Esteratsastuksen vaarallisuus näkyi tälläkin kertaa,  sillä muutama tippuminenkin mahtui päivään mukaan, onneksi ei kenellekään sattunut pahemmin! 

Aikaisemmalla kerralla katsojia ei ollut paljon yhtään, vaikka oli paljon parempi sää. Sunnuntaina kuitenkin yleisössä oli enemmän väkeä, vaikkakin isompien luokkien aikana ollut sade karkotti suurimman osan väestä pois. 

Kuvia saa käyttää, kunhan mainitsee kuvaajan (Emilia Tamminen) nimen julkaisussa.


















lauantai 5. elokuuta 2017

4 yötä Kokkolassa



Minulla alkoi viime perjantaina loma, joten syy oli mitä mahtavin lähteä kaverin kanssa pienelle lomareissulle Kokkolaan! Reissu oli kiva irtiotto normaalista arjesta - vaikkakin viimeisinä päivinä tuli jo ikävä heppoja. Tiistai-iltana, kotiuduttuani, minut löysi jo lenkiltä Gikan kanssa. 

Päivät Kokkolassa meni super nopeasti. Ensimmäisenä iltana kerkesimme syödä ja käydä ihastelemassa ilta-aurinkoa meren rannalla ennen nukkumaan menoa. Lauantaina lähdimme käymään kaupungilla shoppailemassa ja syömässä Amarillossa. Illalla kävimme vähän laittamassa itseämme hapoille Roskarukalla. Kyseinen paikka on entinen laskettelumäki, jota ylös juoksimme ja loikimme. Treenin jälkeen lähdimme virkistävälle uinnille ja istuskelemaan rannalle.



Sunnuntaina olimme piknikillä rannalla monta tuntia, ja totta kai uimassa piti käydä. Vesi tuntui aluksi paljon kylmemmälle, mitä se oli edellispäivänä ollut. Nopeasti kuitenkin veteen tottui, ja se alkoi tuntua lämpimälle, kuin lauantaina. Kävimme myös Mustakarissa istumassa venelaiturilla.


Maanantaina käytiin taas kaupungilla, mutta tällä kertaa kahvittelujen merkeissä. Poikkesimme käymään yhdessä sisustusliikkeessä, ja siellä oli kyllä niin kivoja juttuja! Maanantai oli illasta tosi sateinen, joten kävimme rannalle menon sijaista nopeasti vain ostamassa seuraavan päivän junamatkan eväät.


Tiistaina olikin jo kotiin paluu. Junamatka tuntui tosi pitkästyttävältä, mutta lopulta juna oli kuin olikin Hämeenlinnan asemalla. Oli ihana olla vaihteeksi taas kotona ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan! Sitä kyllä osaa arvostaa aina, kun on jossain muualla nukkunut.